Laatukoru - Suomalaista kultasepäntyötä parhaimmillaan 

Laatukoru on perustettu vuonna 1976, jolloin Keijo Silván starttasi yrityksensä tekemällä kultaketjuja omakotitalonsa kellarissa. Pian sen jälkeen toiminta laajeni timanttikorujen valmistukseen ja 1978 avattiin ensimmäinen myymälä samaisen omakotitalon yhteyteen.

Nykyään perheyrityksen toimitusjohtajana on Ari Silván ja veli Olli Silván vastaa timanttikorujen tuotannosta.
Toiminnassa on mukana perheenjäseniä jo kolmannessa polvessa: Rosa ja Charlotte Silván työskentelevät myymälöissä, Henri Silván vastaa verkkokaupasta ja Lauri Silván on juuri valmistunut kultasepäksi verstaalle.

Laatukorulle myönnettiin Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto vuonna 2009. Vuosien saatossa laajentunut yritys palvelee 14 myymälän ja yli 80 ammattilaisen voimin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Lahdessa, Tampereella, Lappeenrannassa ja Raisiossa. Kultaseppiä korujen valmistuksessa on toistakymmentä.

Itse Tehty

Yksi Laatukorun vahvuuksista on oma valmistus.
- Asiakkaat saavat timantti- ja kultakorut suoraan valmistajalta tukkuportaan jäädessä välistä pois. Tämä näkyy edullisempina hintoina, Ari Silván kiteyttää.
Kaiken kaikkiaan Laatukorussa arvostetaan kotimaisuutta ja suomalaista osaamista.
- Silván-timanttikorut on suunniteltu suomalaisille naisille ja miehille. Ne ovat kauniita, korkealuokkaisia ja tyyliltään joko moderneja tai klassisia kotimaisia koruja. Valmistuksessa käytetään ainoastaan parhaita materiaaleja: 14 tai 18 karaatin kelta-, valko- tai rosekultaa tai platinaa sekä huippuluokkaisia timantteja. Mallisto on laaja ja koostuu pääosin sormuksista, korvakoruja ja riipuksia kuitenkaan unohtamatta. Silván-timanttikoruilla on suomalainen Avainlippu-tunnus, joka ilmaisee, että tuote on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Kattava Valikoima

Laatukorun tuotevalikoimaan kuuluu omien timanttikorujemme lisäksi mm. kotimaiset Kalevala Koru, Lapponia ja Lumoava tuotemerkit sekä kansainvälisistä brändeistä mm. TAG Heuer, Zenith, Corum, Omega, Rado, Raymond Weil, Longines, Gucci, Tissot, Seiko, Skagen, Tommy Hilfiger, Swarovski, Guess, Cluse, DKNY, Casio, Leijona, Nomination, Sector, Michael Kors, Cross, Zippo ja Ukko.

Valmistamme myös tilaustöitä asiakkaan toiveiden mukaan.

Katso myymälöiden yhteystiedot tästä »