Nyt juhlitaan uutta perheenjäsentä – Viisi lahjavinkkiä kastejuhlaan tai nimiäisiin

 

Kastejuhlat, ristiäiset, nimiäiset – tärkeällä juhlalla on monta nimeä, mutta sama symbolinen merkitys. Tilaisuudessa perheen uusi jäsen saa nimen ja otetaan virallisesti osaksi perhettä, sukua ja yhteiskuntaa. Kokosimme yhteen lahjavinkit vastasyntyneen muistamiseksi.

Traktorisäästölipas

Lapsen syntymää ja nimeä juhlitaan yleensä noin kaksi kuukautta lapsen syntymän jälkeen. Kutsua kastejuhliin voi pitää kunnianosoituksena, sillä yleensä tilaisuus järjestetään pienellä porukalla, vain kaikkein läheisimpien ihmisten läsnäollessa.


Kastejuhlilla ja ristiäisillä tarkoitetaan kristillistä tapahtumaa, jossa lapsi saa nimen ja hänet liitetään kasteen kautta osaksi seurakuntaa. Nimiäisillä tai nimenantojuhlilla tarkoitetaan vapaamuotoista, ei-kirkollista tilaisuutta, jossa lapsi liitetään symbolisesti perheeseensä, sukuunsa, ystäväpiiriin ja koko ihmiskuntaan. Nimiäisissä voidaan noudattaa samantapaista kaavaa kuin kastejuhlassa.

Evankelisluterilaisen kasteen yhteydessä lapselle valitaan ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Kummien lisäksi kristillisessä kastejuhlassa paikalla on myös pappi. Kummi on kummilapsensa aikuinen ystävä, joka tukee lapsen kasvua yhdessä vanhempien kanssa. Lapselle voi voi valita aikuiset "tukivanhemmat" tai "haltijakummit" vaikka lasta ei kastettaisikaan.


 

Lahjaideoita ristiäisiä ja nimiäisiä varten

Perinteisesti kummit muistavat pienokaista kastelahjalla. Myös muut vieraat voivat kunnioittaa lapsen ensimmäistä juhlaa pienellä muistamisella. Kokosimme yhteen lahjaideoita, joista riittää valinnanvaraa niin lahjansaajan kuin budjetinkin mukaan.

Suosittu lahja kummilapselle on kummilusikka, johon on kaiverrettu pienokaisen syntymäpäivä, -pituus, -piano ja -aika.

Valokuvakehys reunustaa kuvan vastasyntyneestä kauniisti. Kehykseen voi kaiverruttaa tärkeimmät syntymään liittyvät tiedot. Kastealbumi mahdollistaa useamman kuvan keräämisen yksien kansien väliin. Useimpiin albumeihin on mahdollista saada yksilöllinen kaiverrus.

Tutustu myös Kalevala Korun modernin tyylikkäisiin kastekehyksiin.

Vaikka pienokainen vielä kasvaakin, eivät korut ole poissuljettu vaihtoehto. Pieneksi jäänyt koru toimii myöhemmin muistona siitä, kuinka paljon ja nopeasti lapsi on kasvanut. Suosittu lahja tyttölapsille on kastehelminauha, joka on tyylikäs valinta aloittamaan nuoren neidin korukokoelmaa. Kastesormus tai -riipus ovat myös kauniita muistoja ensimmäisestä juhlasta. Pienelle pojalle sopii kaiverrettava laattarannekoru.

Lahjaksi sopivat myös rasiat, jotka tarjoavat turvallisen säilön pienokaisen alkutaipaleen muistoille, kuten ensikiharille ja ensihampaille. Kastetodistuksen voi säilöä kastetodistusputkeen

Tinattu säästölipas toimii kauniina koristeena lastenhuoneessa, mutta myös välineenä säästämisen opettamiselle. 

 

 

 

Tutustu kaikkiin kastelahjaideoihin täällä >>